Huhtikuun kisojen jälkeen olen sairastanut koko ajan. Milloin kurkunpääntulehdus, milloin keuhkoputkentulehdus ja löytyi sitten se mystinen mykoplasmakin. Pari kuukautta sitten sain kuitenkin treeneistä kiinni, ruokavalio toimi ja muutenkin olo oli mahtava. Valmentajan kanssa asetettiin seuraava kisatavoite vuoden 2015 syksylle. Pari viikkoa sitten tuli pysähdys. Olin tehnyt mahtavan hyvän jalkatreenin uudella ohjelmallani. Kuitenkin jo pukkarissa tunsin oloni oudoksi, eikä palkkari saatikka banaani uponnut. Makoilin hetken selälläni ja olo tuntui paremmalta. Jatkoin salilta kauppaan ja kassajonossa meni jalat alta. Silmissä musteni, tuskanhiki nousi otsalle ja vatsassa kiersi. Myös sydämessä tunsin outoja tuntemuksia ja pieniä rytmihäiriöitä. Nopeasti kotiin ja pitkälleen. Olen aikasemminkin kärsinyt rytmihäiriöistä ja sydän lyö muutaman lyönnin ikään kuin väärään tahtiin. Nyt näitä oireita on ollut aikaisempaa useammin ja juuri salitreenien jälkeen. Hemmetin pelottavaa.
Eli mitäs sitten? Taukoa salitreeneistä määrittelemättömäksi ajaksi. Tässä pisteessä siis ollaan. Monta itkua itketty ja sadateltu maailman epäreiluutta. Onneksi valmentajani Jari Mentula on ymmärtäväinen ja jälleen osasi valita oikeat sanat. Itkupotkuraivarit ei auta vaan terveys menee aina edelle.
Siispä olen keskittynyt omiin valmennettaviini ja heidän kanssa työskentelystä saan uskomattoman paljon voimaa ja energiaa. Olen myös nauttinut kiireettömistä vapaailloista oman mieheni ja eläinten kanssa.
Ystäviä olen tavannut ja yrittänyt ottaa yhteyttä heihin, joiden kanssa en ole treenaamisen takia ehtinyt pitämään yhteyttä. Mieheni työkaverit ovat kuin perhettä ja heitä on aina ihana nähdä. Perjantaina kävin Pakkahuoneella heitä moikkaamassa ja voi kuinka rakkaita ovat.
Tulevana viikonloppuna näen molemmat isosiskoni ja heidän lapsensa, joten ei kai tässä asiat hullummin ole. Minulla on maailman ihanin mies, oma koti, rakkaat eläimet ja parhaimmat ystävät. Salit eivät katoa mihinkään, kuten eivät kisatkaan. Pitää vaan osata sopeutua tähän tilanteeseen.
Asia, joka on mietityttänyt minua pitkään, on tämä blogi. Nyt kun salitreenit ovat kiellettyjä, kannattaako minun enää kirjoittaa kuulumisiani. Toki asiaa on aina vaikka kuinka, mutta jaksatteko lukea...? Viikolla sain yhteydenoton syömishäiriötä kärsivältä henkilöltä, joka pyysi apua ja tukea. Ehdottomasti aion tavata hänet ja yrittää antaa vertaistukea ja kertoa omista kokemuksistani. Kenties se voisi olla aihe, josta voisin jakaa kokemuksiani ja mietteitäni arkisten asioiden lomassa. Laitetaan mietintään.
Iloa ja valoa tulevaan viikkoon.
-Titi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti