No niin, täällä ollaan! Te, jotka olette lukeneet kirjoituksiani Sportlifen blogissa, tiedättekin jo, että tuo blogi tuli tiensä päähän. Niinpä siis tämä blogi herää henkiin ja aktivoituu puolihorroksestaan täyteen loistoonsa, yhdessä kevään kukkien kanssa.
Kirjoitin kiitossanat vanhaan blogiini ja sen jälkeen olenkin saanut yllättävän paljon yhteydenottoja koskien tulevaisuutta. En ole siis enää Matti Halosen valmennuksessa, enkä näin ollen enää mukana Sportlife Nutritionin tiimissä. Missäs sitten? Kuka valmentaa? Kisaatko vielä? Siinä kysymykset, joihin olen kuluneella viikolla vastaillut. Eikä haittaa yhtään, kysykää vaan! Mä vastaan mielelläni.
Aluksi ajattelin pitää matalaa profiilia ja olla kertomatta tulevaisuuden suunnitelmistani, mutta enhän mä osaa olla hiljaa. Kirjoittaminen on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni (vaikka se sujuvasti käy verbaalisestikin) ja nautin siitä koko sydämestäni. Voi kumpa joskus saisin kirjoittaa elääkseni.. Eli jatkan kirjoittamista ja elämäni avaamista täällä blogissa. Pääsette lukemaan ajatuksiani myös kisaamisesta, treenaamisesta ja muuhun siihen liittyvästä. Toki syömishäiriökin on läsnä kirjoituksissani, koska se kuuluu menneisyyteeni.
Mitä siis nyt? Päätin palata takaisin kotiin. Olen siis nykyään osa Fitfarmin tiimiä ja valmentajanani toimii Jari "Bull" Mentula. Olen aikoinani aloittanut kuntosaliharjoittelun Fitfarmin riveissä ja ensikosketukseni käsipainoihin sain Jutta Gustafsbergin opastuksella. Voi niitä aikoja :) Kuvitelkaa 43 kiloinen rääpäle nostelemassa käsipainoja ja tekemässä askelkävelyä. Mä olin ihan pihalla. Siitä kuitenkin melko pian sain kipinän saliharjoitteluun (oikeastaan heti) ja pikku hiljaa saatiin Jarin kanssa painoani nousemaan. Tero Kivinen opetti mut treenaamaan ja on yhtä paha suustaan kuin minäkin, joten sopi erinomaisesti mun luottopt:ksi :) Viiden kuukauden jälkeen tehtiin Jarin kanssa kisapäätös. Monien asioiden summana päätin kuitenkin vaihtaa valmentajaa ja ekat kisani, muutama viikko sitten Kultsalla, kilpailin Sportlifen tiimissä. Tunneside Fitfarmiin ja erityisesti Jariin on kuitenkin niin vahva, että sinnehän mä halusin takaisin. Jari on se ihminen, joka opetti mut syömään ja veti mut ylös sieltä mustasta anoreksian kaivosta. Jari osasi näyttää minulle, että olin sairas ja asialle pitää tehdä jotain. Nuo jutut ovat todella henkilökohtaisia ja loi erityisen luottamuksen Jariin. Oli siis luonnollinen ja ainut vaihtoehto palata Jarin valmennukseen. Kun ne kemiat toimii niin ne toimii :)
Fitfarmilaiset ovat ottaneet minut ihanan lämpimästi vastaan. Moni heistä on tietenkin minulle entuudestaan tuttu, mutta silti olen hämmentynyt kuinka avosylin olen saanut palata takaisin. Eräs Farmilainen sanoi tänään salilla osuvasti näin: "Sähän olet aina kuulunut tähän meidän porukkaan." Niinpä, niinhän mä olen. Huippua!
Sotasuunnitelmat on laadittu tulevaa varten ja pääsette täältä lukemaan kuulumisiani aitiopaikalta. Niin tässä nyt kävi, että laji vaihtui bikinistä bodyyn. Tuota lihaa on sen verran tarttunut tähän ruhoon, että turha sinne biksulavalle on niitä enää mennä esittelemään. Ja kun luonnekin on sellainen, että treenata pitää kovaa ja raskailla painoilla, niin silloin ei mulla ole tällä fysiikalla bikiniin asiaa. Olen todella innoissani tästä lajivaihdoksesta. Nyt alkaa lihastalkoot ja meinaan saada biffiä oikein kunnolla. Olkapäät ovat edelleen mun heikkous, kuten myös yllättävästi takareidet. Lihasta kuulemma takareisistä löytyy, mutta kun pakaroista sitä löytyy vielä enemmän, niin ollaan ongelmissa. Ilmeisesti osaan harvinaisen hyvin hermottaa pakaralihaksia (myös takareisitreenissä), joten ne pirulaiset ovat tarranneet osan myös takareisille tarkoitetuista lihoista. Body fitneksessä ei näytä kovin tasapainoiselta jos takareisiä on vaan vähän, mutta perse on kunnon booty. Jännityksellä siis odotan minkälainen treeniohjelma sieltä mulle pamahtaa. Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen onnellinen saadessani olla osa upeaa Fitfarmin tiimiä.
Kisojen jälkeisistä päivistä saatan kirjoittaa myöhemmin, mutta nyt voisin lyhyesti todeta, että herkuteltu on. Lähdin melkein heti kisojen jälkeen siskoni luo Lappeenrantaan. Siellä oli tarkoitus herkutella ja rentoutua, mutta toisin kävi. Oma käsitykseni rentoutumisesta ei ole viikon kestävä migreeni, öiset oksentelut ja hirveät vatsakivut. Näin siinä kuitenkin kävi. Onneksi jaksoin välillä nauttia läheisteni seurasta, mutta kyllä se kisoista palautuminen oli painajaista. Tällä viikolla olen jo palannut omien ruokieni pariin (jotka pysyvät sisällä) ja salillakin olen jo käynyt. Aamulenkit maistuvat edelleen, mutta nekin ihanuudet viedään multa pois. Nyyh. Toisaalta, mitäpä sitä tyttö ei tekisi kasvamisen eteen :)
Tuosta kunnosta olen pirun ylpeä, mutta seuraavissa kisoissa meinaan olla niiiiiin paljon isompi (oikealla tavalla) :) Nuo biksut ovat muuten myynnissä jos joku on kiinnostunut.
Ai niin, yksi herkku sentään pysyi pääsiäisenä sisällä ja maistui supernamilta.
Arnold´sin donitsit. Tuo maitosuklaasydän on mun suosikki.
Näissä hyvissä fiiliksissä jatketaan matkaa. Lupaan päivittää ahkerasti ja kunhan opin käyttämään tätä blogia kunnolla, lupaan myös muokata ulkoasustakin miellyttävämmän :)
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa. Nautitaan lämmöstä.
-Titi
.jpg)
